Johanna Pöysti ja Markus Peltonen sekä Elsi-tytär ja kaksi koiraa, HyvinkääSkandinaavinen keittiö puukuosilla

Vajaan vuoden mittainen rakennusprojekti toteutti Johanna Pöystin ja Markus Peltosen kaksi haavetta: perhe pääsi muuttamaan paritalosta omakotitaloon ja asumiseen saatiin enemmän tilaa.

Hyvinkäälle rakennettu 130-neliöinen koti sisustettiin skandinaaviseen tyyliin vaalealla tammikuosilla, neutraaleilla sävyillä ja Noblessan kiintokalusteilla. Johanna Pöysti kertoo, että Noblessa oli heille jo entuudestaan tuttu kalustetoimittaja, sillä aiemmassa kodissa kaikki kiintokalusteet tulivat Noblessalta:

− Kävimme Hyvinkään Noblessa-myymälässä jo edellisen sisustuksen kohdalla, ja kauppias Antti Willström suunnitteli meille koko kodin kalusteratkaisut. Nykyisessä kodissamme on eri tyyli mutta hyvin samanlaiset toiminnot.

Kodinhoitohuoneen mattapintaisissa ovissa on vaalea hiekan sävy ja sormenjälkiä hylkivä pinnoite.

Pariskunnan aiempi koti oli kokonaan valkoinen, joten nyt sisustukseen tuotiin lisää lämpöä erilaisilla murretuilla sävyillä ja puukuoseilla. Moderni sisustus on mattapintaisten kaapistojen, monipuolisten valaistusratkaisujen ja avoimen tilan yhdistelmä:

− Tiesimme jo myymälään mennessä, millaista tyyliä haluamme. Tammikuosi oli toiveena, mutta muuten meillä ei ollut tiukkoja vaatimuksia. Suunnittelijalta saimme apua kaappien sijoittelussa ja toimivien kokonaisuuksien luomisessa.

Noblessan kiintokalusteet valittiin keittiön lisäksi myös kodin kahteen wc-tilaan, eteiseen, makuuhuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen. Paljon käytössä olevissa kodinhoitohuoneen kaapistoissa on sormenjälkiä hylkivä pinnoite. Wc-tiloissa on vaaleaa tammikuosia, ja eteisen kaapistossa se yhdistyy lämpimään norsunluun sävyyn.

Kaapit kattoon asti

Keittiön säilytystila maksimoitiin kolme metriä pitkällä saarekkeella, jonka ruokailutilan puolella sijaitsevat kaappien ovet avautuvat pomppusalvoilla. Saarekkeen avulla keittiöön saatiin paljon kokkailua helpottavaa laskutilaa. Myös keittotasoliesituuletin asennettiin saarekkeeseen. Noblessan yksinmyyntimalli Bora GP4U poistaa tehokkaasti paistamisessa syntyvät höyryt ja pitää keittiön sisäilman raikkaana:

− Boran keittotasoliesituuletin on ollut käytössä tosi hyvä. Mietin etukäteen, onko siinä varmasti tarpeeksi tehoa. Antti demonstroi laitetta Hyvinkään Noblessa-myymälässä, ja vakuutuin siitä. Keittotasoon integroitu liesituuletin on myös esteettisesti kaunis.

Allasseinällä yläkaapeissa on hauskaa syvyys- ja värivaihtelua, mikä tuo tilaan näyttävän kontrastin. Avokeittiön huonekorkeus on 2,9 metriä, joten lisää tilaa saatiin myös asentamalla yläkaapit kattoon asti. Se on toimiva säilytysratkaisu harvemmin käytössä oleville tavaroille:

− Kaapistoihin tehtiin mahdollisimman paljon integroituja ratkaisuja, ja kodinkoneet piilotettiin kaappien sisälle. Ylimpiin kaappeihin on säilötty tavaraa, mitä tarvitaan vain kerran vuodessa tai harvemmin. Siellä on kaikkea kirjanpitoaineistosta joulukoristeisiin.

Avokeittiö näyttää ruokailutilan ja olohuoneen suuntaan vetimettömältä, mutta keittiön puolella saarekkeen laatikoissa on vetimet:

− Edellinen keittiömme oli vetimetön, mutta nyt halusimme laatikoihin vetimet. Yläkaapeissa on vetimetön look, ja työskentelytilan puolelle laitettiin lankavetimet, jotka ovat käytännölliset ja kauniit.

Lapsiperheessä kaapistojen helppohoitoisuus on tärkeää, ja tammikuosi naamioikin hyvin sormenjäljet niin, että ne eivät erotu puukuvioinnista. Keittiössä on myös yksi arkinen mutta päivittäin ilahduttava ratkaisu: tiskikaappi!

− Tiskikaappi oli asia, jota kaipasin edellisessä keittiössäni säännöllisesti. Jotkut pitävät tiskikaappia romukaappina, mutta meillä se on kyllä oikeassa käytössä koko ajan. Tiskikaappi on aivan super!

Kultainennoutaja Elli odottelee toiveikkaana herkkuja saarekkeen luona.

Haluaisitko sinäkin tällaisen keittiön kotiisi?

Tätä keittiötä oli suunnittelemassa Noblessa-keittiöt Hyvinkää. Ota yhteyttä myymälään ja varaa aika ilmaiseen suunnittelupalveluun. Pian sinunkin unelmakeittiösi voi olla totta!

Ota yhteyttä myymälään