Lohjan Asuntomessut 2021: Lohjan Saarenta

Tänä vuonna Asuntomessujen teemana on sujuva arki, mikä näkyy myös messutalo Lohjan Saarennan tilankäytössä ja sisustuksessa. Helppokäyttöisyys, säilytystilojen monipuolisuus ja yhtenäisesti soljuva sisustus korostuvat talon selkeälinjaisessa Noblessa-keittiössä.

Lohjan Saarenta on kahden aikuisen tyylikäs koti Lohjanjärven kauniissa rantamaisemissa. Tässä 138 neliön talossa on keittiö, viisi huonetta, sauna, autokatos ja varasto. Lohjan Saarenta syntyi Lammi Kivitalojen valmiin talomallin pohjalta, mutta pohjaratkaisua muokattiin asukkaiden toiveiden mukaan.

Talon rakennuttaneet Hannu ja Päivi Ahokas halusivat uuteen kotiinsa tilaa, toimivuutta ja hieman ylellisyyttä. Hannu todellakin tuntee tulevan kotinsa, sillä hän on työskennellyt Lammi Kivitaloille pian 20 vuoden ajan. Työkuvioiden kautta hän on tehnyt myös aiempaa yhteistyötä Noblessan kanssa. Kun asiakkailta tuli vielä vuosien varrella hyvää palautetta Noblessasta, oli uuden kodin keittiövalinta selvä.

Ahokkaat kävivät Espoossa kauppakeskus Liilan Noblessa-myymälässä ja kertoivat rakennusprojektistaan Noblessan keittiösuunnittelija Salla Nordmanille. Talomallin tilasuunnittelu sekä sisustussuunnittelijan tekemät linjaukset otettiin huomioon valmiissa keittiösuunnitelmassa, joka korostaa arjen toimivuutta ja pientä ylellisyyttä:

− Toivoimme skandinaaviseen sisustukseen sopivaa keittiötä, jossa on vaaleita pintoja ja tarpeeksi säilytystilaa. Salla sai nopeasti kiinni meidän ideoistamme ja toteutti juuri toiveidemme mukaisen kokonaisuuden, johon olemme todella tyytyväisiä. Suunnittelussa myös henkilökemioilla on merkitystä, ja arvostamme Sallan ammattitaitoa ja näkemystä.

Valoisassa kulmakeittiössä on paljon säilytystilaa ja arkea helpottavia ratkaisuja. Koska näkymä keittiöön haluttiin pitää mahdollisimman avarana, sijoitettiin

liesituuletin saarekkeeseen. Liesituulettimeksi valittiin Boran GP4U-keittotasoliesituuletin, joka on Noblessan yksinmyyntimalli. Kylmälaitteet integroitiin keittiön korkealle kaappiseinälle minimalistisen tyylin korostamiseksi.

− Toivoimme keittiöön saareketta, johon saa säilytys- ja työskentelytilaa sekä keittotasoliesituulettimen. Kodinkoneemme tulivat Noblessan mallistosta, ja luotimme valinnoissa Sallan ammattitaitoon.

Soljuva sisustus luo harmoniaa

Lohjan Saarenta on pohjaratkaisultaan keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen osalta yhtä, avointa tilaa. Keittiön suunnittelussa yhtenäistä ilmettä korostettiin vetimettömällä kaapistolla sekä vaalealla värimaailmalla. Luonnonläheisessä sisustuksessa korostettiin laajoja puupintoja, ja kodin tammiparketit sekä ruokailutilan suuri tammipöytä yhdistyvät tyylikkäästi keittiön kaapiston tammikuosiin.

Valkoisen ja tammikuosin yhdistelmä on klassisen kaunis ja jättää tilaa ikkunoista avautuvalle upealle rantamaisemalle. Keittiön yhteydessä on suuri, lasitettu terassi, johon tehtiin lasikatto. Suuri lasiseinä tuo avokeittiöön runsaasti luonnonvaloa, mikä saa kaapiston vaaleat pinnat hohtamaan.

− Halusimme selkeän keittiön, jossa on riittävästi kaappitilaa. Vetimetön kaapisto oli meidän toiveemme. Sillä haettiin keittiöön selkeää ulkonäköä, ja ratkaisu toimii hyvin. Meille oli tärkeää, että keittiö yhdistyy saumattomasti osaksi kodin muuta sisustusta.

Keittiöön saatiin entistä enemmän säilytystilaa runkojen XL-mitoituksella sekä kekseliäillä ratkaisuilla, kuten seinäkaappien yläsaranoiduilla ovilla. Ylöspäin aukeavat ovet pitävät tilan yleisilmeen avoimena ja helpottavat keittiössä liikkumista.

Linjakas ja ajaton sisustus jatkuu myös kodinhoitohuoneen ja wc-tilojen Noblessa-kalusteissa, jotka toteutettiin mittatilaustyönä. Valkoiset kaapistot tuovat huoneisiin selkeyttä ja raikkautta, ja luovat tilasta toiseen yhtenäisenä jatkuvan sisustuksen.

Ahokkaat pääsevät nauttimaan uudesta kodistaan Asuntomessujen jälkeen. Keittiö terasseineen odottaa jo innokkaita kokkaajia testaamaan kalusteiden ja kodinkoneiden yksityiskohtia. Hannu Ahokas kehuu yhteistyötä Noblessan kanssa positiiviseksi kokemukseksi:

− Keittiön asennus tuli Noblessalta, ja se sujui huolellisesti aina alun mittakäynneistä lähtien. Oli myös hienoa, että sopimuksessa oli mukana kalusteiden sisäänkanto. Saimme koko kalustepaketin aikataulussa, ja asiat etenivät suunnitellusti. Sallan suuntaan iso kiitos!

Haluaisitko sinäkin tällaisen keittiön kotiisi?

Tätä keittiötä oli suunnittelemassa Noblessa-keittiöt Espoo. Ota yhteyttä myymälään ja varaa aika ilmaiseen suunnittelupalveluun. Pian sinunkin unelmakeittiösi voi olla totta!

Ota yhteyttä myymälään