Kirsi ja Vesa Ylösmäki, ForssaHirsitalon henkeä kokovalkoisessa keittiössä

Kirsi Ylösmäki muutti miehensä Vesan kanssa juuri rakennettuun, upeaan Kimara-hirsitaloon vuoden 2018 joulukuussa. Vankat hirsiseinät ympäröivät 70 neliön oleskeluhuoneen avointa tilaa, jonka päädyssä Noblessan valkoinen, vetimetön keittiö on todellinen katseenvangitsija. Talossa on vaaleaksi petsatut hirret ja vaalea lattia, joten valkoiset ja vetimettömät kaapinovet yhdistyvät hyvin tilan yleisilmeeseen.

– Valitsimme Forssan Noblessa-myymälässä nähdyn mallikeittiön perusteella vetimettömän Line N -keittiön. Se on selkeän kaunis ja sopii vaalean hirsitalomme tyyliin. Pidimme heti valkoisen, vetimettömän keittiön tyylistä. Se tulee kestämään aikaa ja sisustuksen värimuutoksia, Kirsi Ylösmäki kertoo.

Keittiön valinnassa ykköskriteerinä oli monipuolisen saarekkeen saaminen osaksi suunnitelmaa. Muuten suunnittelijalle annettiin vapaus toteuttaa visionsa keittiön toteutuksesta, sillä kaikki vaihtoehdot haluttiin pitää avoimina ideointivaiheessa.

– Keittiön suunnittelussa on turha tehdä etukäteen liian tiukkoja rajauksia, koska silloin joku hyvä idea saattaa jäädä huomaamatta. Saareke oli ainut asia, joka piti ehdottomasti saada mukaan keittiöön, koska haluamme kokoontua ystäviemme kanssa saarekkeen ympärille. Muuten annoimme suunnittelijalle vapaat kädet, ja Minna Sundberg Forssan Noblessa-myymälästä koosti meille hienon kokonaisuuden.

Ylösmäet pitävät kokkaamisesta ja halusivat keittiön, jossa on helppo laittaa ruokaa. Tilava saareke toimii kätevänä ruokien valmistelu- ja laskutilana, ja sen sisään mahtuu suuri valikoima astioita ja muita keittiötarvikkeita. Saarekkeen ympärillä olevat istumapaikat houkuttelevat kokoontumaan yhteen hyvän ruuan merkeissä:

– Muutimme taloon joulun alla, joten pääsimme heti testaamaan keittiön toimivuutta tositilanteessa. Saareke on todella kätevä myös juhlien aikaan, koska sen päälle voi koota kaikki tarjoilut, ja vieraat pääsevät ottamaan ruokia helposti saarekkeen luo.

Vaihtelua valaistuksella

Järven rannalla sijaitsevan hirsitalon sisustus on skandinaavisen vaalea, ja yhtenäinen linja jatkuu kodin keittiössä. Kaappien ultrakorkeakiiltoiset ovet hohtavat valkoisina korostaen kodin harmonista tunnelmaa. L-kirjaimen mallisessa keittiössä on pitkä työtaso, jonka Havelland-kuosi on vaaleanharmaata puujäljitelmää. Kaapiston ja saarekkeen lisäksi keittiössä on yksi hylly ja lasiovinen vitriinikaappi.

Seinäkaappien pohjaan ja lasivitriinin sisälle integroitujen LED-valojen kirkkautta ja sävyä voi itse säätää sisustukseen sopivaksi. Keittiön välitilapaneelissa välkehtii rohkea merimaisema, jonka tunnelma muuttuu valaistusta vaihtamalla. Muuten keittiön tyyli haluttiin pitää mahdollisimman minimalistisena, jotta se sulautuu muuhun sisustukseen.

– Tykkään sisustaa ja laittaa kotia. Valkoinen on siitä hyvä väri keittiöön, että se kestää aikaa. Kodin muuta sisustusta keittiön ympärillä voi muokata myöhemmin, jos kaipaa vaihtelua. Yksinkertaisuus on parasta, ja meillä on nyt toimiva ja kaunis keittiö.

Kirsi Ylösmäki on tyytyväinen uuden keittiönsä monipuolisiin laatikostoihin sekä keittiöpaketin mukana tulleisiin kodinkoneisiin. Valkoiset kodinkoneet luovat yhtenäisen kokonaisuuden valkoisen kaapiston kanssa, ja ne ovat osoittautuneet käytössä helppohoitoisiksi ja monipuolisiksi.

– Kokemukseni Noblessasta on, että kaikki tuotteet ovat korkealaatuisia ja tehokkaita. Boschin mikroaaltouuni on helppo pitää puhtaana, koska siinä ei ole pyörivää pohjalautasta, ja Elican NikolaTesla-liesituuletin on käytössä tyylikäs ja tehokas. Tykkään myös keittiön laatikoista. Niissä on hyvät rungot ja monipuolisia säilytysratkaisuja. Meidän oma timpurimme asensi keittiön, ja myös hän sanoi, että huomaa kaappien olevan laadukkaita. Olemme kokonaisuudessaan todella tyytyväisiä Noblessan keittiöön.

Haluaisitko sinäkin tällaisen keittiön kotiisi?

Tätä keittiötä oli suunnittelemassa Noblessa-keittiöt Forssa. Ota yhteyttä myymälään ja varaa aika ilmaiseen suunnittelupalveluun. Pian sinunkin unelmakeittiösi voi olla totta!

Ota yhteyttä myymälään