Nan ja Marc Burton, TurkuHarmoninen suomalais-amerikkalainen keittiö

Kun Nan ja Marc Burton jäivät eläkkeelle, he muuttivat Yhdysvalloista Suomeen. Rauhallisemman elämän kaipuu ja Nanin suomalais-amerikkalaiset juuret toivat pariskunnan Turkuun, jonne he ovat tehneet uuden kotinsa. Kun tuli aika kunnostaa asuntoa ja hankkia uusi keittiö, heidän valintansa oli selvä: Noblessa.

Burtonit ostivat asuntonsa Turusta huhtikuussa 2022, yli puoli vuotta ennen varsinaista muuttoa. Se oli rohkea valinta, sillä he eivät olleet vielä edes saaneet oleskelulupia. Koska he olivat jo aiemmin tehneet erilaisia remonttihankkeita, uuden kodin remontin hallinta onnistui etänä samalla kun he asuivat vielä Yhdysvalloissa.

Luvassa oli kuitenkin yksi pieni yllätys. Saavuttuaan Suomeen Nan ja Marc näkivät asuntonsa ja sen keittiön ensimmäistä kertaa valaistusremontin jälkeen. Voi siis sanoa, että he kirjaimellisesti näkivät keittiönsä uudessa valossa ja totesivat, että se kaipasi päivitystä:

– Me kumpikin ajattelimme: "Voi ei! Tätä keittiötä on paranneltava!".

Keittiö oli 15 vuotta vanha, ja sen huomasi. Sieltä puuttui myös tiettyjä ominaisuuksia, joita innokkaat ruoanlaittajat tarvitsevat:

– Marc on perheemme kokki ja minä olen leipuri. Halusimme enemmän toimivaa säilytystilaa, kirkkaammat työtasot ja nykyaikaista keittiötekniikkaa, Nan selittää.

Pariskunta palkkasi Turusta Maricken-yrityksestä sisustussuunnittelija Tuuli Merlan, joka auttoi heitä kalusteiden ja suunnittelun kanssa. Hän myös suositteli uuteen kotiin Noblessan keittiötä. Vierailtuaan perheyritys Silkkitimpureiden Noblessa-myymälässä Turussa Nan ja Marc vakuuttuivat Noblessan saksalaisesta huippulaadusta.

Turun Noblessan Anssi Soiniitty ehdotti tapoja, joilla voisimme toteuttaa unelmiemme keittiön. Hän oli erittäin perusteellinen, järjestelmällinen ja yksityiskohtainen. Jokainen vaihe oli tarkkaan harkittu. Hän tarjosi ratkaisuja tarpeisiimme. Me halusimme korkeatasoisen ja laadukkaan keittiön, ja sellaisen myös saimme Noblessalta.

Vihreä ja valkoinen ilonaihe

Eläkkeellä Nan ja Marc ovat valmiita nauttimaan Suomen tarjoamasta rauhasta ja hiljaisuudesta. Marc työskenteli monta vuotta kaupallisten tilojen parissa ja teki arkkitehtonista sisustussuunnittelua suurille Piilaakson yrityksille, ja Nan toimi teknologiayrityksen henkilöstöpäällikkönä. Erilaiset rakennus- ja remontointiprojektit olivat heille entuudestaan tuttuja, ja he olivat rakentaneet useita koteja.  

Turun-kodin alkuperäinen keittiöidea oli skandinaavinen puulook, mutta nähtyään Noblessa-myymälässä muita vaihtoehtoja Burtonit päätyivät vetimettömään ja ultramattapintaiseen Divine-keittiöön, jonka värit ovat vihreä ja valkoinen.

– Ei kokonaan valkoista, koska emme halunneet sen näyttävän iglulta. Emme myöskään halunneet statement-keittiötä, vaan ennemmin siistin ja rennon mutta toimivan ilmeen, joka sulautuu kodin muuhun sisustukseen, Marc lisää.

Valkoiset yläkaapit antavat avokeittiölle ilmavan ja kevyen ilmeen, ja tummanvihreät kaapit lisäävät kontrastia ja täydentävät keittiön ikkunan ulkopuolella avautuvaa vihreää näkymää. Sormenjälkiä hylkivä pinnoite on käytännöllinen valinta, joka on helppo pitää puhtaana ja näyttää upealta.

Pieni keittiösaareke erottaa keittiön ruokailutilasta, tuo lisää säilytystilaa ja toimii kahvipisteenä, jossa on kaikki tarvittavat laitteet. Noblessan uusi Venato Bianco -marmorijäljitelmän välitilapaneeli ja valkoiset kvartsityötasot luovat keittiöön arvokkuutta.

Kodinkoneiden osalta keittiö on nyt päivitetty suurella Junkerin induktioliedellä ja Elican liesituulettimella. Molemmat on integroitu, joten niitä tuskin huomaa. Korkean kaappiseinän sisään on piilotettu myös ruokakomerokaappi.

– Valmistamme usein ruokaa ja tarvitsemme paljon ruokakomerotilaa. Vanhassa keittiössämme oli alun perin kaksi jääkaappia, mutta hankimme yhden suuremman ja korkeamman jääkaapin ja muutimme yhden korkeista kaapeista ruokakomeroksi, ja se on täydellinen. Myös kaappien asennusten ammattitaito oli erittäin hyvää.

Vihreä aksenttiseinä tervehtii vierailijoita olohuoneessa ja sopii yhteen keittiön vihreiden kaapistojen kanssa. Se ei ole minimalistinen, vaan tarkoituksellisen tyylikäs - sekoitus vihreää maisemaa ja ajatonta sisustusta, joka tuo ulkotilat sisälle. Koti, jossa voi viihtyä ja asettua aloilleen.  

Kun he eivät kokkaa italialaisia, ranskalaisia, japanilaisia, thaimaalaisia, meksikolaisia tai klassisia amerikkalaisia ruokia tai kokeile suomalaisia joulupatoja uudessa Noblessa-keittiössään, Nan ja Marc nauttivat paikallisesta luonnosta ja kulttuurista. Nan kunnioittaa amerikansuomalaista perintöään intensiivisillä suomen kielen tunneilla kolme kertaa viikossa, ja Marc suunnittelee matkoja ympäri Suomen.

– Meidän on vielä purettava muutama viikko sitten Yhdysvalloista saapunut tavaraerä. Tuntuu vielä pieneltä ihmeeltä löytää lusikka keittiöstä. Asetumme siis hitaasti aloillemme. Kaiken kaikkiaan annamme Noblessalle vahvan 9 ½ arvosanan 10:stä. Remonttihankkeissa on aina muutama mutka, mutta se, miten ne hoidetaan, ratkaisee. Anssi oli aktiivinen ja ratkaisukeskeinen. Olemme todella tyytyväisiä uuteen keittiöömme.

Kuvat: Katri Hiukka

Haluaisitko sinäkin tällaisen keittiön kotiisi?

Tätä keittiötä oli suunnittelemassa Noblessa-keittiöt Turku. Ota yhteyttä myymälään ja varaa aika ilmaiseen suunnittelupalveluun. Pian sinunkin unelmakeittiösi voi olla totta!

Ota yhteyttä myymälään