Keittiömestarin blogi: Viljelyä laatikossa
On ensimmäinen kesä, kun pääsen nauttimaan omasta pihasta! Suuremmat pihan muokkaukset saavat jäädä odottamaan ensi vuotta, sillä nyt odotan jännityksellä, mitä kasveja pihasta kesän aikana putkahtaa esiin. Siitä syystä halusin ehdottomasti pihaan pari kasvatuslaatikkoa, jotta pääsen istutuspuuhiin jo tänä kesänä!
Koska suunnitelmanani oli kasvattaa lähinnä yrttejä, riitti kasvatuslaatikon korkeudeksi yksi lavakaulus per laatikko. Alkuun päästiin tasoittamalla maa laatikoiden kohdalta. Levitimme laatikoiden sekä kulkuväylien alle kasteltuja sanomalehtiä ja pahveja.
Kasvatuslaatikoiden pohjalle ladoimme pihasta siivotut risut sekä reilun määrän haravoituja lehtiä. Tämän päälle noin viisi säkkiä multaa per laatikko sekä lannoitteeksi hevosenlantaa. Laatikon ulkopuolelle levitimme männynkuorikatetta. Koska alueellamme on paljon lehtokotiloita, kiinnitin lavakauluksen reunalle kupariteippiä, joka estää kotiloiden pääsyn laatikkoon sisälle.
Koska viljelypuuhieni aloitus venähti melko pitkälle kevääseen, päädyin kasvattamaan kasveja valmiista taimista tai siemenistä, jotka voi kylvää suoraan maahan. Toiseen laatikkoon keräilen monivuotisia kasveja, ja toisessa on vain yksivuotisia.
Syötävät kukat ovat kaupassa hyvin arvokkaita, eikä erilaisia lajeja ole paljon tarjolla, joten halusin ehdottomasti kasvattaa niitä. Nyt laatikossa kasvaakin erivärisiä ruiskaunokkeja, orvokkeja sekä pensaskrassia. Lisäksi hyvin reilu määrä yrttejä, kuten timjamia ja sitruunatimjamia, karjalanminttua sekä sitruunakissanminttua, lehtipersiljaa, rosmariinia, korianteria, ruohosipulia, basilikaa ja thaibasilikaa.
Sain myös eksoottisen tomatillon, jonka kasvamista seuraan innolla, sekä euroopanmerikaalin, joka on hyvin käytännöllinen kaalilaji, sillä se kasvaa monivuotisena. Monivuotisista lajeista olen myös innoissani piparjuuresta, mikäli se lähtee kasvamaan maahan upottamastani juuresta. Sen mausteisia lehtiä aion hyödyntää kesän salaateissa. Lisäksi paria erilaista salaattilajia, viinisuolaheinää sekä rucolaa. Tomaattia ja chiliä laitoin kasvamaan erilliseen ruukkuun.
Saa nähdä, miten kasvit lähtevät tästä kasvamaan ja onnistunko saamaan kesän mittaan satoa!