Keittiömestarin blogi: Matkaterveiset Israelista
Vietin tammikuun ensimmäisen viikon Israelissa. Matkustan usein kohteisiin, joiden ruokakulttuuri kiinnostaa minua. Tällä kertaa matkakohde valikoitui myös, koska ystäväni oli muuttanut Israeliin pari vuotta sitten, ja oli jo korkea aika käydä vierailulla. Kohteen ruokakulttuuri on tällä hetkellä erittäin trendikäs ja odotin innolla pääseväni maistelemaan autenttisia Lähi-Idän makuja.
En joutunut pettymään yhteenkään lomalla nauttimaani ateriaan. Annoksissa maistuivat tuoreet raaka-aineet ja raikkaat maut. Ravintolakulttuuri erosi jonkin verran Suomessa totutusta, sillä usein jo ennen ruokien tilaamista tarjoilijat toivat pöytään pieniä kippoja täynnä erilaisia tahnoja ja salaatteja pitaleivän kanssa nautittavaksi. Ruokalistan lukeminen ja päätöksenteko on paljon mukavampaa, kun sitä ei tarvitse tehdä kiljuvassa nälässä.
Ruuista odotin eniten pääseväni maistelemaan aitoa hummusta sekä falafeleja. Ne maistuivat toki herkullisilta, mutta eniten yllätti paikallinen aamupalaruoka shakshuka, tomaattinen kananmunapaistos. Päädyimme syömään tätä annosta useampaankin kertaan loman aikana, ja sitä tulee varmasti tehtyä myös kotioloissa!