Keittiömestarin blogi: Juhlatarjoilut helposti ja mausta tinkimättä
Juhlien järjestäminen vaivattomasti vaatii vain hyvän suunnitelman. Vietin omia 30-vuotisjuhlia lokakuussa ja halusin tarjota vierailleni maukasta, itse valmistamaani ruokaa. Halusin kuitenkin myös itse ehtiä nauttimaan juhlista, joten tarjottavan piti olla mahdollisimman vaivatonta. Tässä hyviä vinkkejä esimerkiksi pikkujoulujuhlia järjestävälle!
Juhlissani tarjolla oli monenlaista maukasta syötävää, joista jokainen sai valita lautaselleen omaan makuunsa ja ruokavalioonsa sopivia herkkuja. Tarjoilin falafeleja, pitaleipiä, taboulleh-salaattia, fenkoli-rucolasalaattia, kurpitsahummusta, tsatsikia, marinoituja oliiveja, pikkelöityjä kasviksia ja ituja. Koska suurin osa ruoista oli kylmiä, voi ne asettaa tarjolle jo hieman aiemmin kuin ruoan, jonka tulee pysyä kuumana tarjoillessa. Lämpimiä ruokia olivat ainoastaan falafelit.
Monet annoksista olivat luontaisesti gluteenittomia ja maidottomia, joten erilaiset allergiat oli helppo ottaa huomioon. Jälkiruoan valmistamisen ulkoistin ystävälleni, ja hän oli leiponut ihanan suklaisen kakun mango-passiontäytteellä.
Tämän kaltaisten tarjottavien etuna on, että ruoat voi valmistaa jo edellisenä päivänä, jotta itse juhlapäivänä voi keskittyä kaikkiin muihin juhlavalmisteluihin! Mikäli omaa työtaakkaa haluaa helpottaa, voi osan tarjottavista hankkia myös suoraan kaupan hyllyltä.
Juhlani olivat oikein onnistuneet. Illan teemana olivat eri vuosikymmenet, ja jokainen vieras sai pukeutua haluamansa vuosikymmenen mukaan. Itse valitsin asuni 60-luvun inspiroimana. Myös musiikki soi järjestyksessä alkaen sadan vuoden takaa, aina tähän päivään asti. Mieleeni jäi ihana ilta, jota emännöidessä ehdin itsekin nauttia hyvästä seurasta, maukkaasta ruoasta ja lämpimästä tunnelmasta!