Keittiömestarin blogi: Hyönteisruoka rohkeasti kokeiluun
Vuoden 2017 lopulla Suomessa laillistettiin hyönteisten käyttö elintarvikkeena. Uusien hyönteisruokatuotteiden putkahdellessa jatkuvasti kauppojen hyllyille suomalaisten mielenkiinto heräsi. Hyönteisistä valmistetut ruuat eivät kuitenkaan ole vielä tulleet osaksi jokapäiväistä ruokavaliotamme, kenties korkean hinnan tai yleisen mielenkiinnon lopahtamisen vuoksi.
Vaatii aikaa muuttaa asenteita sekä pienentää tuotantokustannuksia, tuotekehittelyn tärkeyttä unohtamatta. Kun markkinoille saadaan hyönteisruokatuotteita, jotka ovat maukkaita ja sopivan hintaisia, uskon, ettei hyönteisruoka jää vain hetken villitykseksi. Mielestäni on tärkeää päästä maistamaan hyönteisistä valmistettuja ruokia matalalla kynnyksellä. Vain sillä tavoin ennakkoluuloihin on mahdollista vaikuttaa.
Pidin yhden illan ruuanlaittokurssin nimeltä ”hyönteisten monipuolinen käyttö ruuanvalmistuksessa”. Valmistimme kurssilla sirkkatempuravartaita jauhomato-sataykastikkeella, sirkkatacoja, jauhomato-välipalapatukoita, sirkkasmoothieta sekä kuhnurintoukkakinuskia kohmeisilla marjoilla.
Jotkut osallistujista eivät olleet aiemmin edes maistaneet hyönteisiä, saatikka sitten valmistaneet niistä ruokaa. He olivat yllättyneitä siitä, miten erilaisia ruokia hyönteisistä voikaan valmistaa; hyönteiset kun toimivat hyvin niin suolaisissa kuin makeissakin annoksissa. Mielestäni parasta hyönteisten käytössä ruuanvalmistuksessa onkin se, että täysin uutena raaka-aineena niiden mahdollisuudet uusien annosten kehittämiseen ovat rajattomat!