Mona Lönnroth, Porvoo Porvoolainen Mona suunnittelee keittiöitä, joista on helppo olla ylpeä

Porvoon Noblessa-liikkeessä suunnitellaan laadukkaita ja kauniita keittiöitä, jotka kestävät aikaa. Asiakkaiden toiveisiin perehdytään aina kunnolla, jotta lopputulos on toivotun mukainen.

Mona Lönnroth palvelee asiakkaitaan 25 vuoden kokemuksella. Kuva: Kasper Garam

Uutta keittiötä valittaessa vaihtoehtoja punnitaan usein erityisen tarkkaan. Keittiö on kodin tärkeimpiä hankintoja ja monelle perheelle luontevin kokoontumispaikka, jossa vietetään paljon aikaa.

Porvoon Noblessa-myymälän kauppiaan Mona Lönnrothin tavoitteena on aina auttaa asiakasta löytämään toimiva ja kaunis keittiö, josta on iloa pitkään.

Liikkeessä tehtävään tarvekartoitukseen kannattaa varata vähintään tunti aikaa. Asiakkaita palvellaan molemmilla kotimaisilla kielillä.

– Haluan, että minulla on asiakkaille reilusti aikaa. Noblessan mallisto on hyvin laaja, ja tahdon näyttää mahdollisimman monta käytännöllistä asiaa.

Noblessa-laadusta on helppo olla ylpeä

Jo 25 vuotta keittiöitä myynyt Lönnroth päätyi Noblessa-kauppiaaksi neljä vuotta sitten vanhojen kollegoidensa suosituksesta. Kun kiinnostus merkkiä kohtaan heräsi, päätös ryhtyä kauppiaaksi oli nopea.

Noblessa-keittiöiden laadusta on helppo olla ylpeä. Palautteen myötä tuotteet vain paranevat vuosi vuodelta.

– Ensiluokkaisen tuotekehityksen ja testauksen ansiosta voimme taata keittiöillemme vähintään 15 vuoden käyttöiän. Se tarkoittaa esimerkiksi laatikon tai kaapin 15 aukeamiskertaa päivässä nelihenkisessä perheessä.

Toimiva ja tyylikäs keittiö on kodin sydän. Kuva: Kasper Garam

Keittiön merkitys on kasvanut

Pitkän uransa aikana Lönnroth on seurannut keittiöiden muutoksia paraatipaikalta. Pelkistetyt ratkaisut ovat muuttuneet harkituiksi kokonaisuuksiksi, joiden suunnitteluun käytetään paljon aikaa.

– Keittiön halutaan olevan osa sisustusta, sillä avoimissa tiloissa se näkyy olohuoneeseen ja ruokailutilaan.

Pienkoneiden määrä on lisääntynyt hurjasti. Lönnrothin aloittaessa alalla keittiöistä saattoi löytyä vain kahvinkeitin ja leivänpaahdin, mutta nyt erilaisista laitteista on tullut arkipäivää.

Kotikeittiöissä valmistetaan erikoiskahveja, sekoitetaan smoothieita ja hiilihapotetaan vettä. Airfryer-laitteet ovat olleet viime vuosien hitti.

– Asiakkaat haluavat, että keittiössä on jokaiselle laitteelle oma paikka ja ne saa tarvittaessa vaikka oven taakse piiloon. Aamiaiskaappeja kysellään paljon.

Noblessa-keittiöiden mekanismeille on asetettu tarkat laatuvaatimukset, ja niille taataan vähintään 15 vuoden käyttöikä. Kuva: Kasper Garam

Pandemian iskettyä vuonna 2020 kotona vietetty aika synnytti todellisen keittiöbuumin. Keittiön merkitys on kasvanut etätöiden yleistyessä.

– Ruokaa tehdään enemmän kotona ja kylmälaitteita mietitään tarkemmin. Keittiöön halutaan reilusti säilytystilaa, kertoo Lönnroth.

Keittiö saa olla omannäköinen

Porvoon Noblessan asiakkaiden joukossa on sekä remontoijia, uudisrakentajia että urakoitsijoita. Monen koti sijaitsee hurmaavassa vanhassa rakennuksessa.

Vanhoihin taloihin istuvat Lönnrothin mukaan monenlaiset keittiöt perinteisestä moderniin. Usein asiakkaat yllättävät valinnoillaan.

– Nyt on monta trendiä pinnalla samaan aikaan. Ihmiset ovat rohkeampia kuin aiemmin ja ymmärtävät, ettei kaikilla tarvitse olla samanlaista keittiötä. Vanhaan taloon saatetaan valita vaikka industrial-henkinen keittiö.

Mona Lönnroth auttaa löytämään tyylikkäät ja toimivat keittiöratkaisut kaikenlaisiin keittiöihin. Kuva: Kasper Garam

Joskus vanhoissa rakennuksissa tulee vastaan yllätyksiä, jotka paljastuvat vasta purkuvaiheessa. Esimerkiksi viemärit ja hormit saattavat olla niin piilossa lattian tai katon sisällä, etteivät ne näy mittauksissa. Onneksi kaikesta selvitään ammattilaisten avulla.

Noblessan keittiökalusteista erottuu Porvoossa muutamia selkeitä hittejä

– Erityisesti vetimetön mallisto on asiakkaiden suosiossa. Viime aikoina vihreä, taupe, hiekka ja musta ovat olleet kysytyimpiä värejä vaaleiden puuvärien ja marmorikuosin lisäksi.

Lönnroth itse on ihastunut tämän vuoden mallistosta löytyvään vuononsiniseen kehysoveen. Sen kanssa sopii esimerkiksi marmorikuvioitu keraaminen taso.

– Noblessan keraamiset tasot ovat aivan ihania. Niissä on iskunkestävät reunat ja useita erilaisia kuoseja.

Noblessan laajasta valikoimista löytyy materiaaleja joka makuun. Kuva: Kasper Garam

Varaa aika ja löydä täydellinen keittiö

Suunnitteluajan Porvoon myymälään voi varata helposti verkon kautta tai puhelimitse.

Asiakkaiden palautteen mukaan Lönnrothin keittiösuunnittelusta näkee heti, että hänellä on paljon kokemusta alalta. Ammattitaitoon kuuluu myös trendien seuraaminen ja ajan hermolla pysyminen.

– Usein asiakkailla on omasta ihannekeittiöstä kuvia, jotka auttavat näkemään toivotun tyylisuunnan. Monella on tarkka visio siitä, mitä he haluavat.

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Iltalehdessä 8.3.2023 Alma Brand Studion toteuttamana Kaupallinen yhteistyö -juttuna.


Noblessa-kauppiaat esittelyssä