Keittiö­remontoijan tärkeimmät päätökset

Keittiömateriaalit vaikuttavat keittiön pitkäikäisyyteen ja jopa terveellisyyteen. Kannattaa tutustua siihen, mistä materiaaleista tuotteet on tehty, jotta uusi keittiö kestäisi hyvänä mahdollisimman pitkään. Kokosimme ammattilaisten vinkit päätöksenteon tueksi.

Anniina ja Lauri ovat olleet tyytyväisiä Noblessan XL-mitoitettuun vetimettömään keittiöön. Kuva: Studio Timo Heikkala Oy

Oululaisen Anniina Honkasen keittiössä roiskuvat happamat mehutahrat, kun takapihan viinimarjasato kypsyy alkusyksyisin. Keittiötasojen kestävyydestä pariskunnan ei tarvitse kuitenkaan olla huolissaan, koska materiaalivalinnat on tehty ajatuksella.

Anniina ja hänen puolisonsa Lauri Kellokumpu päätyivät Noblessa-keittiöön alun perin visuaalisista syistä remontoidessaan taloaan neljä vuotta sitten. XL-mitoitettu vetimetön keittiösarja miellytti silmää eniten, ja Noblessa-keittiön laatu sai kehuja Laurin sisustussuunnittelijaäidiltä.

Keittiötä remontoidessa ovimalli valitaankin yleensä ensin, ja ulkonäkö ratkaisee usein keittiömerkin valinnan. Myös muihin seikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun uusi keittiö on suunnitteilla.

Laadukkaat keittiöpinnat eivät kupruile tai kellastu

Harva miettii, miten keittiö kestää elämää. Valo voi kellastuttaa pintoja ja normaali käyttö aiheuttaa kosteusvaurioita.

Lattiarajassa piilee tyypillinen vaaranpaikka. Lattioiden pesu ja jääkaapin sulattaminen voivat aiheuttaa muutamassa vuodessa kosteusvaurion, joka saa lastulevystä tehdyn sokkelin reunan aaltoilemaan.

Noblessa-keittiössä sokkelin ja muiden kalustelevypintojen välissä olevat tiivisteet suojaavat rakenteita kosteusvaurioilta. Valikoimassa on myös täysin vedenkestäviä muovisia tai alumiinisia sokkeleita.

Heikkolaatuisen lastulevyn pinnoite voi myös muuttaa väriä muutamassa vuodessa.

Noblessan kaikki rungot ja hyllyt ovat ympärinauhoitettuja. Ne kestävät vuodesta toiseen siistin näköisinä kovassakin käytössä. Kuva: Studio Timo Heikkala Oy

Keittiöiden isoimmat murheet liittyvät usein tilanteisiin, joissa vahingoittuneet pinnat täytyy korvata.

– Jos esimerkiksi kosteudesta vaurioitunut allaskaapin ovi menee vaihtoon, vanha ovi näyttää haalistuneelta uuden rinnalla. Noblessan ovet eivät mene kosteudesta miksikään. Jos ovi jostain syystä vaihdetaan, vanha on uuden rinnalla saman värinen, Heikki Träskilä kertoo.

Träskilä on vaimonsa Annen kanssa ollut kauppiaana keittiö- ja sisustusalalla Oulussa ja muualla Pohjois-Suomessa yli 30 vuotta.

Puhtaat runkomateriaalit sopivat jopa kemikaaliyliherkille

Keittiöfirmojen rungot, sokkelit ja osa kaapinovista on lähes aina valmistettu lastulevystä eli melamiinipinnoitetusta kalustelevystä. Lastulevyn laadussa on suurta vaihtelua.

Laadukas lastulevy on tiivistä ja painavaa. Se elää eli muuttaa muotoaan vähemmän kuin puu ja pysyy samanlaisena jopa vuosikymmeniä. Tasokas lastulevy ei imaise kosteutta yhtä helposti kuin laatujanan toisessa päässä oleva kevyt ja halpa levy. Sellainen voi kastuessaan kupruilla hetkessä pilalle.

– Aina ei esimerkiksi ole saatavilla tietoa lastulevyn sisältämän formaldehydin ja muiden terveydelle haitallisten kemikaalien määrästä, varoittaa Heikki Träskilä.

”Olemme myyneet Noblessaa kuusi vuotta, eikä kertaakaan ole tullut reklamaatiota tehtaalla huonosti tehdystä työstä”, sanoo Heikki Träskilä, Noblessa-kauppias Oulusta. Kuva: Studio Timo Heikkala Oy

Hän pitää päästötasoja tärkeänä materiaalien valintakriteerinä. Esimerkiksi formaldehydille altistuminen voi ärsyttää silmiä, nenää, henkitorvea ja keuhkoputkia.

Rakennusmateriaalien päästötasoja valvotaan ja niistä viestitään erilaisilla standardeilla. Noblessa on Suomessa ainoa keittiömerkki, jonka kaikilla tuotteilla on matalapäästöisyydestä kertova kotimainen M1-luokitus, poikkeuksena yksi massiivipuinen ovimalli.

– Noblessan keittiöt sopivat jopa kemikaaliyliherkille ja kaikille puhdasta sisäilmaa arvostaville, Träskilä vinkkaa.

Puukuosinen välitila sekä laminaattitaso luovat yhtenäisen ilmeen keittiöön. Kuva: Studio Timo Heikkala Oy

Kuumuutta ja iskuja kestävä taso

Keittiön taso kannattaa valita ulkonäön, käyttöasteen ja budjetin mukaan.

Laminaatti on tasomateriaaleista edullisin, mutta sekin voi olla kestävä ja näyttävä. Noblessan kosteudenkestävässä Xtra-tasossa on kova pinnoite, ja se on tavallista laminaattia tuplasti vahvempi.

Laminaattitason kuviointi voi jäljitellä esimerkiksi betonia, puuta tai marmoria. Kuva: Studio Timo Heikkala Oy

Keraaminen taso on kestävä ja helppohoitoinen. Noblessan keraamisessa Xtra-tasossa on patentoitu pintakäsittely, jonka ansiosta pintakerros kestää erittäin hyvin kulutusta ja lämpöä.

– Iskunkestävää tasoa voi lyödä vaikka teräsputkella ilman, että siihen tulee jälkeäkään. Olen itse nähnyt tällaisen testin. Normaalisti kivitason reuna halkeaa, jos sitä lyö metalliesineellä, Träskilä kertoo.

Täyskvartsitaso on kivitasoista arvokkain. Helppohoitoiselle kvartsitasolle voi huoletta laskea kuuman kattilan tai läikyttää mausteista ruokaa.

Anniinan ja Laurin kodissa eletään vauva-arkea, joka asettaa myös vaatimuksia keittiölle.

– Vietämme paljon aikaa keittiössä, joten tässä projektissa ei säästelty. Ovien materiaalivalinta meni ihan nappiin. Motion-ovimallin supermatta pinta on tosi helppo puhdistaa, Lauri sanoo.

– Mehutahratkin ovat lähteneet hyvin kaapinovista. Kvartsitaso on myös kestänyt kolhuitta, eikä sitä ole tarvinnut varoa ollenkaan, Anniina lisää.

Anniinan ja Laurin Noblessa-keittiön kvartsitaso on täyttänyt kaikki odotukset. Kuva: Studio Timo Heikkala Oy

Kestävä ja turvallinen Noblessa-keittiö

  • Poikkeuksellinen laadunvarmistus. Ovien ja runkojen laatu varmistetaan vaativin testauksin. 30 vuorokauden lämpöaltistuksessa testataan korkeaa ilmankosteutta ja äärimmäisiä lämpötiloja.
  • Materiaalit pysyvät muuttumattomina. Kosteus, lämpötilavaihtelut tai valo eivät aiheuta vaurioita materiaaleihin. Materiaalit eivät haalistu, ja ne on testattu 15 vuoden käyttöä vastaavassa valoaltistuksessa.
  • Kaapinovet valmistetaan kestävästä MDF-levystä. Sen pinta on sileä, ja puusisus tekee siitä helposti hiottavan ja maalattavan. Siksi se soveltuu hyvin ovimateriaaliksi.
  • Ei vaarallisia kemikaaleja. Noblessan tuotteet täyttävät eurooppalaisen E1-standardin sekä CARB 2 -standardin, joka on yksi tiukimmista ympäristönormeista maailmassa.
  • Yhteensä 12 erilaista laatu- ja ympäristösertifikaattia ovat tae laadusta ja ekologisuudesta.